Teimme lasten kanssa tänään lautapelin aluilleen. Lapsen osallisuutta tukee konkreettiset asia, kuten osallistuminen pelin tekemiseen. Osallisuus on tärkeä osa päiväkotiarkea. Lapsien pitää saada tuntea itsensä tärkeäksi ja osaksi jotain. Tuin siispä osallisuutta tekemällä pelin yhdessä. Katselimme kirjasta kuvia ja koristelimme peliä. Samalla opin huimasti uusia sanoja. Teimme myös pelikortit, joihin kirjoitamme saksaksi kysymyksiä ja niitä sitten kysytään lapsilta.
Alhaalla kuvia pelistä..
Lautapeli
Lapsen käsialalla tehtyjä kortteja
kortit alkuvaiheessa. Lapset saivat leikata kortteja ja suunnitella.
Käväisimme salilla Riinan bodailemasa iltapäivästä ja ylläpitämässä hyvää työkuntoa tietenkin. Jostain saattoi epäillä että olemme suomesta, mutta joo! Pienen paikkakunnan sali, joten helposti tutustui ihmisiin ja sai keskustelun aihetta vaikka niistä painoista.
Uudesta perheestämme laittelen tänne sitten kun paremmin aikaa ja niiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti