Asuinpaikkamme on idyllinen ja pieni kaupunki, Leer. Blogissa yritän kertoa rehellisesti ja aidosti elämästä Saksassa, kaunistelematta. Blogissa kerron työstä päiväkodissa, arjesta mantereella ja kulttuurieroista. Lähdin reisuun leonardo- hankkeen kautta. Aloitin matkavalmistelut joulukuussa 2012. Viimeiset kaksi kuukautta ahkeroimme papereiden parissa, leonardohankkeet ja työssäoppimisuunnittelut. Matkustuslippujen ja kulkemisien suunnitelu oli osa valmistelua. Pidin tulevien perheiden kanssa yhteyttä sähköpostitse ennen matkalle lähtöä. Matkavalmistelut veivät paljon aikaa ja voimia, mutta hyvä yhteistyö tuotti tulosta. Koulun, saksan vastaanottajan ja opiskelijoiden välinen yhteistyö on sujunut hyvin. Kirjoitan blogin lisäksi sähköistä oppimispäiväkirjaa, jonka perusteella opettaja osallistuu näytön arviointiin.
Lähdin matkalle maanantaina 8.4. klo 06.00. Matka alkoi ihan ookoo.Pääsin ihanan ystäväni Lauran kyydillä lentokentälle. Tampere-Helsinki moottoritiellä söpö pikku repolainen juoksi keskellä tietä ja siinähän sitä sitten oli blondilla jarruttamista. Tankille mennessä nostimme väärää tankkausjuttua ja sinne meni 30e. Klo 9.00 pääsin Helsinki-Vantaa lentokentälle. Ajattelin, että nyt on helppoa kun heinänteko tämä loppumatka. Meinasin jäädä kyydistä poisa, kun tajusin että joudun vaihtamaan lentolipun nimen passini takia. 55e sai lahjoittaa KTL nimen muutoksesta. Reisuun lähdin luokkakaverini Riinan kanssa. Riina tuli vaihtolennolla Kajaanista 11.30. Suurinpiirtein tunnin verran etsimme toisiamme kunnes tajuttiin, että jatkolennoita ei tulla samaan paikkaan kun ilman jatkolentoja. Lähdin sitten itsekseni etsimään lähtöselvitystä. Lähtöselvitystä ei ollut mahdollista tehdä muutoin kun automaateissa. Se onnistui hyvin, vaikka KTL lähtöselvitysautomaatit olikin englanniksi. Päästyäni lähtöselvitysautomaateista läpi oli vuorossa matkalaukun vieminen ja turvatarkastus. Laskin ihanan vaaleanpunaisen matkalaukkuni hihnalle. Tiesin, että laukku on painava. Sallittu painomäärä on 23kg. Määrä nousi kivasti 30,01kg. Sai maksaa toiset 55e ylimääräisestä painosta. Löysin kuitenkin Riinan turvatarkastusten jälkeen ja siitä alkoi matkustus.
Ensimäinen lento oli Helsinki-Amsterdam välille. Lentolippuun merkitään lennot 30min viiven kanssa. Laskettu matkustusaika oli pari-kolme tuntia. Taaksemme tuli istumaan Suomesta kotoisin oleva, nykyisin hollantilainen mies. Hänellä oli perhe Hollannissa. Hän oli todella avulias. Hän kertoi lentämisestä, lentoaikatauluista ja Hollannista sekä Saksasta meille. Hän näytti meille myös lähtevien lentojen taulun ja ohjeisti kuinka päästä oikealle porille. Perillä olimme n.15.30. Hollannissa ja Saksassa on 1h aikaero. Kelloja siirretään tunti taaksepäin – yksi tunti lisä aikaa valvoa tai nukkua. Hollannissa ihmiset olivat pidempiä kuin minä. (vaikka kyllähän taitaa suomessakin olla..) .Hollannissa naisilla oli paljon näyttävämmät nenät ja hienot kengät. Miehet olivat pitkiä ja pukeutuivat luonnonväreihin. Myyjät puhuivat kohtuullista englantia lentokentällä. Toinen lento oli Amsterdam – Bremen välille. Saimme vaihdettua amsterdamissa vierekkäisille paikoille lentoliput. Tälle lennolle ei ollut mahdollista saada vierekkäisiä paikkoja, joten istuimme erillään. Viereeni tuli istumaan ilmeisen saksalainen n. 60 vuotias mies. Hänellä oli pitkät viikset ja kauluspaita. Ilme oli vakava. Minun ja Riinan keskustelu parin penkin välin kautta taisi kiukututtaa. Lähtiessään hän kuitenkin sanoi heiheit saksankielellä – ja minä kohteliaasti takaisin. Lentokoneet olivat todella pieniä. Istumatilaa oli vähän. Penkit olivat pienet, joten onkohan painoraja myös matkustajilla. Lentokoneeseen sai ilmeisesti viedä myös lemmikeitä. Venäläisen naisen karanneesta ylipainoisesta kissasta päätellen ainakin saa lentokoneen sisälle ottaa lemmikin. Lentokoneen matkustajat olivat keskiluokkaisia , huolimatta siitä että oli ns. businessluokka. Kuuntelin kun kaksi bisnesmiestä kirosi joutuneensa halpalennolle. Itselleni, kun pieni olen, ei ollut ongelma matkustaa ahtaasti.
Pääsimme bremeniin turvallisesti. Matkalaukkuja tuli samalle hihnalle kolmelta eri lennolta. Löysimme hyvin omamme – Riinan matkalaukku oli köytetty vyöllä ja minun oli xl-kokoinen pinkki. Matkalaukkuuni oli laitettu lappi “heavy” – miksiköhän? Matkalaukkua oli ilmeisesti heitelty, sillä matkalaukussani oli suuri reikä – onneksi ei mitään ollut pudonnut. Päätimme matkustaa rautatieasemalle polleasti taxilla. Hintaa tuli 14,70e. Linja-autolla olis päässyt lähelle myös. Taksikuski oli todella mukava ja avulias. Hän kertoi meille brememin historiaa ja saattoi mainita nuorten illanviettopaikoista sekä parhoista mestoista. Rautatieasema oli valtava. Junia lähti joka suuntiin, Hollantiin saakka. Suunnistimme lipunmyyntiin. Vuoronumeroissa oli vaihtoehdot “kotimainen” tai kansainvälinen. Luulin, että se tarkoitti junien suuntia ja valitsimme kotimainen. Tiskille mennessä nainen alkoi puhua saksaa niin nopeasti ettei kissaa kerennyt sanoa. Kun olin sanomassa suunnan mihin olen menossa, hän sanoi että väärä paikka ja osoitti kansainvälistä puolta. Bremenin juna-asemalla on yksi tiski englannin kielinen ja muut saksan kielisiä. Ihmettelimme suomenkielellä ja kuului takaa mölähdys. Tummaihoinen mieshenkilö sanoi “TERVE”. Hän oli kainuusta kotoisin ja kertoi meille ettei tuosta saa ostaa jos ei saksaa osaa. Eipä olisi uskonut, että kainuulaiseen tapaa saksassa. Saimme ostettua liput ja lähdimme etsimään oikeaa raidetta. Mukavan vanhan herran avulla pääsimme raiteen kolme lähelle. 30kg painava matkalaukku hieman hidasti kulkemista, mutta onneksi saksalaiset olivat avuliaita. Ystävällinen nuorukainen tuli ja kantoi kaikki 30 rappusta matkalukkuni ylös. Juna-asemalla kuulutukset olivat saksankielisiä, eikä niistä selvää juuri saanut. Suomalaisella sitkeydellä ja sosiaalisella asenteella löysimme oikeaan junaan. Kanssamatkustajien hymyillessä ja jutellessa opiskelimme saksan kielen perus sanastoa, kuten “kutsun poliisin”. (parin tunnin nukkumisen ja päivän matkistamisen jälkeen saattoi olla väsynyttä).
Pääsimme kuitenkin hyvin asemalle “Leer, Ostfries”. Perillä Thomas, isäntäperheemme isäntä ja emäntä Soile olivat vastassa. Olimme n. 21.00 perillä. Heillä oli valloittava pikku cavalier-koira mukana. He olivat iloisia ja hymyilivät. Heidän kielensä on ruotsi. Soilen kanssa puhuimme suomea, englantia ja ruotsia ja thomaksen kanssa ruotsia sekä englantia. Pääsimme heidän kauniiseen kotiinsa. Söimme täyttävän iltapalan ja tutustuimme taloon. Molemmilla on omat huoneet ja yhteinen kylpyhuone.
Leer on tunnettu laivoista, sillä täällä on rakennettu useita eri laivoja. Täällä on useita kanaaleita, kuulemma keskellä peltoa voi nähdä laivan ja se on ihan ookoo. Leerissä on paljon peltoa ja todella vähän metsää (kaksi pientä metsäaluetta, jonne koko leer menee retkeilemään ja ihmettelemään metsää). Täällä ei ole ylämäki tai alamäkiä, vaan todella tasaista. Monet kulkevat pyörällä. Talot on rakennettu tiilestä, ja syy siihen liityi suohon ja turpeeseen. Saksassa ollaan ekologisia. Aurinkokennot ja roskienlajittelu ovat tärkeitä asioita. Täällä ei enää ole roskakoreja vaan roskapussit heitellään tienvarteen, josta tietyn väriset roskapussit haetaan tiettynä päivänä. Aika karun näköistä. En tiedä onko roska-auto tulossa kun joka paikka pursoaa roskista. Ihmiset noudattavat liikennesääntöjä.
Heräsimme aamulla reippaina töihin. Päiväkoti on uskonnollinen, joten ennen jokaista ruokailua oli ruokarukous. Päiväkodissa on useita eri kasvatussuuntauksia ei vain yhtä. Lapset saivat hyvin itsenäisesti valita leikkinsä ja toimia päiväkodissa. He saivat leikata, liimata, askarrella tai juosta vapaasti. Päiväkoti oli tosi iso. Siellä oli pallomeri, liikuntasali/voimistelusali, ruokailutilat, oma keittiö ja erilaisia toiminnallisia huoneita. Ulkona oli lehtikasoja, auton renkaita, traktorin renkaita, liukumäkiä ja leikkimökkejä. Siellä oli myös suuri hiekkalaatikko ja leluja oli polkupyöristä hiekkalapioihin. Lapsien ei tarvinnut käyttää viiden asteen lämpötilassa hanskoja tai pipoja. He saivat todella vapaasti liikkua ulkona – juosta tai ajella pyörillä “pyörätietä”. Työntekijöiden englanti oli heikompaa. Kommunikoimme englannin ja saksan välimaastossa. Viittomat ja sanakirjat olivat hyvin käytössä. Lapset olivat aivan mahtavia. Heistä oli hauskaa, kun opettelimme saksan kieltä. He halusivat kertoa meille sanoja ja katselimme kirjoja yhdessä. He kuitenkin yrittivät kikkoja – eräskin lapsi rupesi pukemaan. Hän oli n. 5 vuotias. Hän katsoi ruskeilla nappi silmillä ja sanoi saksaksi että auta minua laittamaan kengät jalkaan. Hän osasi itse, mutta yritti huiputtaa hölmöä suomalaistytsyä. Hyvällä saksankielellä sanoin, että “ei, yritä itse”. Tyttö viiden minuutin päästä tuli eteeni ja näytti jalkojaan, joissa kengät oli. Hän sai ne itse hyvin laitettua mutta yritti että jos passaisin vähäsen. Lapset oli joka tapauksessa todella iloisia ja avoimia. He tulivat puhumaan saksaksi ja osa puhui myös englantia. Työpäivä päättyi 16.00 teehetken jälkeen. Lähdimme kaupungille katselemaan paikkoja. Kauppoja riitti ja kartta tuli tarpeeseen kotiin suunnistaessa. Onneksi ihmiset täällä ovat hyvin avuliaita ja kertoivat minne päin kulkea. Huomenna kirjoittelen lisää päiväkodista! Nyt nukkumaan joten gute nacht!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti